Olen eläinrakas koiraharrastaja Keski-Suomesta. Asun Kinkomaalla mieheni kanssa ja eläimistöömme kuuluu whippetit Sofi ja Aava, espanjanvinttikoira Lilah sekä kissat Timo ja Elma. Kasvattajan peruskurssin suoritin tammikuussa 2009 ja kasvatan pienimuotoisesti whippettejä ja espanjanvinttikoiria. Ensimmäinen Milfaro's pentue syntyi 9.6.2009 ja tästä pentueesta ihana Aava (Milfaro's AmorAmor) jäi kotiin. Toinen pentue syntyi keväällä 2011. Ammatiltani olen bachelor of business administration, eli tradenomi englanninkieliseltä markkinoinnin-ja logistiikan linjalta. Opiskelen Jyväskylän yliopistossa evoluutiogenetiikkaa. Valmistuin kevättalvella 2009 eläinkouluttajaksi ja ongelmakoirakouluttajaksi Suomen Eläinkoulutuskeskuksesta ja kuulun Eläinkouluttajakiltaan.
Kiinnostukseni vinttikoiriin heräsi ensimmäistä kertaa 2000-luvun alussa kun tutustuin todella viehättävään whippetherraan. Ensin olin nimenomaan kiinnostunut whippeteistä, en niinkään muista vinttikoirista. Vuosia kului ja kävin näyttelyissä katselemassa ja tutustumassa rotuun. Kun Kirasta aika jätti, oli hyvin selvää, minkä rotuinen seuraava koira tulisi olemaan. Niinpä pieni whippetin alku, Besties Juhannusruusu "Sofi", muutti kotiin juhannuksena 2006. Sofi on osoittautunut kaikeksi mitä odotin - ja enemmänkin. Se on luonteeltaan todella ystävällinen, tasapainoinen ja rohkea.
Pikkuhiljaa kiinnostukseni muihin vinttikoiriin heräsi. Kesällä 2007 ihastuin silmittömästi espanjanvinttikoira Diegoon (Kashaya Valiente) ja aloin kaivaa enemmän tietoa rodusta. Tapasin Diegoa ja hänen omistajaansa Ann Moringia useassa näyttelyssä ja sain Annilta lisätietoa rodusta. Olin alustavasti keskustellut erään kasvattajan kanssa ottavani pennun Norjasta vuonna 2008. Alkutalvesta 2007 Ann kysyi, olisinko kiinnostunut Diegon suunnitteilla olevasta pentueesta. Kun emäkin oli hyvin miellyttävä ja luonteeltaan todella sosiaalinen, en epäröinyt hetkeäkään. Marraskuussa 2008 pitkäaikainen haave vihdoin toteutui ja Sofin kaveriksi lensi Ruotsista ihana pieni raitapaita, Royal Tramp's La Damas De La Vega "Lilah". Lilah on energinen kenguru, josta on tullut Sofin ja Aavan kanssa parhaat kaverit :).
Koirat ja muut eläimemme ovat rakkaita perheenjäseniä ja niiden hyvinvointi on meille erityisen tärkeää. Eläimet asuvat sisällä kotona kanssamme ja ne saavat osallistua kaikkiin arjen askareisiin. Koirat kulkevat usein meidän mukana reissuilla ja tapahtumissa.
Jos haluat lisätietoa whippetistä tai espanjanvinttikoirasta rotuna, tietää omista koiristani lisää, kasvatussuunnitelmistani tms. älä epäröi ottaa yhteyttä :)!











