pennut

<-takaisin

Lisätietoa pennusta kiinnostuneelle

Synnyttämiseen valmistautuva emä saa oman huoneen, jossa se voi hoitaa pentuja omassa rauhassa olematta kuitenkaan eristyksissä muusta perheestä. Pentulaatikko rauhoitetaan vierailta, kunnes pennut ovat kolmen viikon ikäisiä. Muihin eläimiin pennut saavat alkaa tutustua sitten kun emo sen sallii. Pennut totutetaan erilaisiin ihmisiin ja ne tottuvat pienestä pitäen myös kissoihin. Oman perheen eläinten lisäksi pennut saavat tutustua tuttuihin ja turvallisiin koiriin.

Kasvaessaan pennuilla on mahdollisuus liikkua koko asunnossamme ja pihallamme, joten ne tottuvat normaaleihin kodin ääniin. Pentuja saa tulla katsomaan kun ne ovat täyttäneet kolme viikkoa, mutta pennuista kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan kotiimme ja emään mielellään jo aikaisemmin!

Pennut luovutetaan:

* Aikaisintaan 8 viikon iässä
* 3 kertaa madotettuina
* Eläinlääkärin tarkistamina
* Rekisteröityinä
* Sirutettuina

Pentujen mukaan tulee:

* Kirjalliset hoito- ja ruokintaohjeet
* Tuttua penturuokaa
* Lelu ja pyyhe
* Mittojen mukaan tehty panta omavalintaisella koristenauhalla


Lisäksi whippetpennun ostaja saa Whippet-Harrastajat Ry:n kasvattijäsenyyden

Kasvattajana olen kiinnostunut pentujen kuulumisista ja kehityksestä, joten olisi toivottavaa, että pennunostaja pitäisi ainakin aika-ajoin yhteyttä. Opastan ja neuvon kasvattien omistajia mahdollisuuksieni mukaan kaikissa asioissa ja minuun saa ottaa yhteyttä oli tilanne mikä tahansa!